Ekstra:
Video
kuvauksista
|

|
Isän täti soittaa ja
kutsuu kylään. Äiti ottaa kakun mukaan ja
lähtevät.
Matkalla selviää, että ovat menossa
syömään hautajaisista jäänyttä kakkua ja
äiti loukkantuu kun isä pitää häntä ja
kakkua pilkkanaan. Äiti ei suostu jatkamaan matkaa.
Isä yrittää suostutella äitiä
lähtemään ja vihdoin äiti lähtee.
Löytävät vihdoin perille, mutta tajuavat
vähitellen, että ovat ihan vieraassa paikassa. Asunnon
isäntä ja emäntä ovat kumpikin luulleet vieraita
toisen sukulaisiksi, mutta päättävät
näytellä loppuun asti.
Liukenevat paikalta ja tajuavat rapussa, että oikea täti
olisi asunut kerrosta alempana.
|
|