etusivudvdjulkaisut
jaksojen esittelyt
kio banner

Ekstra:
Video kuvauksista


Jonna tulee koulusta ja löytää isän nukahtaneena aurinkolampun eteen.  Isän naama on palanut pahasti.  Äiti kuulee radiosta, että venäläisessä ydinvoimalassa on havaittu vuoto.  Isä näyttää, ettei pelkää ja menee ulos istumaan sateeseen. 

Lehdessä varotetaan koskemasta mihinkään, minkä sade on kastellut.  Isän pää alkaa loistaa pimeässä, eikä äiti uskalla nukkua isän lähellä. 

Isä menee lääkäriin ja perhe alkaa valmistautua isän varhaiseen poismenoon.  Isällä ei ole kuitenkaan mitään hätää. 

Isä alkaa tehdä varmuuden vuoksi pommisuojaa kellariin ja varaa sinne ruokaa. Isä alkaa kouluttaa perhettä väestönsuojan käyttöön.  Kaikki vinoilevat isälle ja isä ilmoittaa, että se on sitten hänen pommisuojansa kun sota tulee tai ydinvoimalat räjähtää.  Isä alkaa odottaa jonkinlaista katastrofia.  

Sitten se tapahtuu.  Isä herättää muut, Venäjällä on ydinvoimala räjähtänyt.  Kaikki luulevat, että on tosi kysymyksessä, mutta kyseessä onkin isän keksimä harjoitus.  Lopulta isä kyllästyy koko pommisuojaan ja alkaa suunnitella sen purkamista. 

Isä ottaa taas aurinkolampulla aurinkoa ja nukahtaa.  Kun isä herää pää punaisena alkaa hälytyssireeni soida.  Kaikki juoksevat isän pommisuojaan.  Jussi on luullut, että muutkin tiesivät yleisestä harjoituksesta.

osoite