etusivudvdjulkaisut
jaksojen esittelyt
kio banner

Ekstra:
Video kuvauksista


Isä rehentelee hankkivansa atleetin vartalon ja alkaa käydä kuntosalilla.  Töissä ja kotona isästä ei sitten olekaan mihinkään.

Äiti kyllästyy ja alkaa käydä itsekin salilla ja kaikki kotityöt jäävät tekemättä.  Jonna ja Jussi joutuvat pesemään itse pyykkinsä ja hankkimaan itse ruokansa. 

Isän ja äidin kilpailu lihasten kasvattamisessa menee jo lievästi sanottuna vähän yli.  Jussikin päättää lähteä salille. 

Isän usko kuntoiluun romahtaa ja isä masentuu, kunnes keksii alkaa käyttämään pillereitä apuna.  Isä ajaa taksia pillerihumalassa ja lihakset kasvavat kohisten.  Isän muutkin kyvyt kohentuvat kohisten. 

Isä köytetään sänkyyn ja hänelle tehdään selväksi, että tämä touhu saa nyt loppua.   Isästä tulee yhtä kyvytön kuin ennenkin ja äiti alkaa jo houkutella isää ottamaan taas pillereitä.  Kaikki sujuu hyvin, kunnes isä jää kiinni pillerihumalassa liikenteessä.  Äiti hakee isän putkasta. 

Isää ei kuulu töistä kotiin ja pahat aavistukset heräävät.  Isä tulee ja kertoo, että on keksinyt uuden lajin ja kertoo lähtevänsä huomenna golfkentälle.  Siihen ei äiti pystykään.

osoite